Hae Joustavaan Työhön Henkilökohtaisena Avustajana Etsitkö rentouttavaa ja joustavaa työtä ilman koulutus- tai tutkintovaatimuksia? Meillä on mahtava tilaisuus liittyä henkilökohtaisten avustajien tiimiimme Syke Kotipalvelut Oy:lle. Työ ...
Etsimme töistä kiinnostunutta farmaseuttia Loimaalle kesäksi töihin. Työ alkaa kesäkuun alusta ja töitä on elokuuhun saakka. Työtä on tarjolla täysin työtunnein, mutta olemme kiinnostuneita myös sinusta, joka et pysty ihan ...
Etsimme nyt yhtä työkykykoordinaattoria jatkamaan kehittämistyötä Loimaan alueen sote-keskuksessa. Työkykykoordinaattori, Työkykyohjelman laajentaminen - työpaketti Suomen kestävän kasvun ohjelma (RRP) tukee hallitusohjelman mukaisesti ...
Olemme perustamassa uutta Kuntouttava arviointijakso -kotona tiimiä Auran, Kyrön, Yläneen sekä Riihikosken alueelle. Tiimimme etsii vielä sairaanhoitajaa, eli: mikäli koet innostusta uuden toimintamallin kehittämiseen ja toiminnan aloittami...
Työkykykoordinaattori, Työkykyohjelman laajentaminen - työpaketti Suomen kestävän kasvun ohjelma (RRP) tukee hallitusohjelman mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelman yhtenä tavoitteena on nostaa...
Varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaisuus Kauhanojan päiväkodissa ajalla 5.8.2024-30.6.2025. Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa. Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 540/2018 26 § mukaan. Valitun tulee esittää ennen teht...
Varhaiskasvatuksen opettajan toimet (2 kpl) Hirvimetsän päiväkodissa. Opettajan toimet ovat alle 3-vuotiaiden ryhmässä sekä 2-4 vuotiaiden ryhmässä. Hirvimetsän päiväkoti on uusi, vuonna 2022 auennut päiväkoti. Varhaiskasvatuksen opettaja...
Haluatko mukavan työn sosiaali- ja terveydenhuollon Tukipalveluissa? Haemme yhtä monipalvelutyöntekijän sijaista Tyks Loimaan sairaalaan Puhtaanapito- ja aluepalveluihin Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Sijaisuus alkaa sopimuksen muk...
Etsimme tiimiimme perheohjaajaa Auran, Pöytyän, Oripään ja Loimaan alueelle. Työn ensisijainen sijoituspaikka on Loimaa. Perhetyön tiimissämme työskentelee yhteensä 13 perhetyöntekijää ja perheohjaajaa sekä vastaava ohjaaja. Teemme tiivistä...
Varhaiskasvatuksen opettajan toimet (2kpl) Hirvimetsän päiväkodissa 5.8.2024 alkaen alle 3 vuotiaiden ryhmässä ja 2-4 vuotiaiden ryhmässä. Päiväkoti on uusi, vuonna 2022 toimintansa aloittanut 4 ryhmäinen päiväkoti. Tehtävässä ...
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella sosiaali- ja vammaispalveluissa on haettavana perheohjaajan sijaisuus lapsiperhepalveluissa. Etsimme tiimiimme perheohjaajaa Auran, Pöytyän, Oripään ja Loimaan alueelle. Työn ensisijainen sijoituspaikk...
Varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaisuus Kauhanojan päiväkodissa ajalla 5.8.2024-30.6.2025. Varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaisuus Kauhanojan päiväkodissa ajalla 5.8.2024-30.6.2025. Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa. Kelpois...
Yrityksen kuvaus: Lassila ja Tikanoja Työn kuvaus: Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman ...
Osa-aikainen iltasiivooja Loimaalle Kiinteistöpalvelut Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka tekee kiertotaloudesta totta. Yhdessä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit ja kiinteistöt mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä. E...
Sijaisuus alkaa sopimuksen mukaan ja on 14.7.24 asti. Työtehtäviin kuuluvat tilojen puhtaanapito, hoitohenkilökunnan avustaminen ruokahuoltotehtävissä, vuodehuoltotehtävät, huoltotehtävät mm. jätehuolto, hoito-/apuvälinehuolto, tekstiilih...
Vuonna -54 syntynyt, pyörätuolia käyttävä mies etsii itselleen henkilökohtaista avustajaa. Työtehtäviin kuuluu pukemisessa ja aamutoimissa avustaminen, ruokailuissa avustaminen, kelien mukaan ulkoilua ja kaupassa käyntiä tmv. Olisi hienoa, ...
Varhaiskasvatuksen opettajan toimi Virttaan päiväkodissa 5.8.2024 alkaen 1-4 vuotiaden ryhmässä. Päiväkodissa on kaksi ryhmää. Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa. Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 540/2018 26 § mukaan. ...
Vuonna -61 syntynyt liikuntarajoitteinen nainen etsii henkilökohtaista avustajaa. Työtehtäviin kuuluu kodinhoidollisia toimia, ruuanlaittoa ja leipomista, kevään tullen puutarhanhoitoa (kukkasten istuttaminen, kastelu ymv.), ulkoilua sekä k...
Varhaiskasvatuksen opettajan toimi Virttaan päiväkodissa. Varhaiskasvatuksen opettajan toimi Virttaan päiväkodissa 5.8.2024 alkaen 1-4 vuotiaden ryhmässä. Päiväkodissa on kaksi ryhmää. Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa. ...